Kyllä elämälle! Ja mitä muiden käyttäytyminen kertookaan sinusta..?

Rakas Sinä, rakas minä – uskotko jos sanon, ettei sinussa kerta kaikkiaan ole mitään vikaa? Ja sillä, miten muut ovat kohdelleet sinua, ole juurikaan tekemistä sen kanssa, kuka sinä olet.

Ehkä olet tehnyt huonoja valintoja parisuhteissa, tullut kohdelluksi epäreilusti työpaikalla tai ystäväpiirissäsi. Olet ehkä joutunut näihin tilanteisiin useamman kerran peräkkäin ja alkanut pohtia, mikä sinussa henkilönä mättää.

Arvaa mitä? Ei mikään. Ei kerrassaan mikään. Sinussa ei ole mitään vikaa.

Toisinaan me kaikki käyttäydymme huonosti. Olemme väsyneitä ja kiukkuisia, tiuskimme puolisolle ja lapsille, eikä positiivisista manifestointilauseista ole tietoakaan, kun näytämme hapanta naamaa Mäkkärin autokaistan viattomalle myyjälle. 

Ja arvaa mitä? Hänessäkään ei ole mitään vikaa.

Valitse sinut. (Pinterest)

Me reagoimme toistemme käytökseen. Reagoimme myös tiedostamattamme toistemme energiajärjestelmissä oleviin kohtiin. Ja kyllä, toisinaan omassa tai muiden käytöksessä saattaa olla paljonkin korjaamisen varaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinussa olisi jokin niin perustavanlaatuinen valuvika, ettet olisi rakastamisen arvoinen.

Se ei ole sinun vikasi, ettei vanhempasi ehkä osanneet näyttää rakkauttaan.

Se ei ole sinun vikasi, että he (omista peloistaan johtuen) rajasivat maailmasi turhan pieneen laatikkoon.

Se ei ole sinun vikasi, että poikaystäväsi paljastui patologiseksi valehtelijaksi ja petturiksi.

Se ei ole sinun vikasi, että alkoholistimiehesi lyö sinua kerta toisensa jälkeen.

Eikä sekään ole sinun vikasi, että ajaudut samankaltaisiin tilanteisiin uudelleen ja uudelleen. Niiden hyvänä tarkoituksena on kertoa viestiä, joskus lähes avokämmenellä kasvoihin läpsäisten, että katso: sinulle kontrolli merkitsee rakkautta, turvattomuus ja epävarmuus turvallisuutta, loputon sormien läpi katsominen aitojen tunteiden piilottamista.

Elämäsi on sinun. Tee, mistä unelmoit. (Pinterest)

Se ei ole sinun vikasi, mutta tehtäväsi on ottaa vastuu elämästäsi. Nyt. Kyllä, juuri nyt.

On vastuullasi sanoa EI! Ei, minua ei kohdella näin. Ei, tämä ei ole arvoistani kohtelua. Joskus toistuva huono kohtelu saa meidät uskomaan, että rakkaus on kipua ja kolhuja. Se ei ole totta, se on uskomus, se on kaava toimintajärjestelmässäsi. 

On vastuullasi sanoa KYLLÄ! Huutaa se paljon kovemmin kuin ei ja lisätä vielä perään, että kyllä, minä olen rakastamisen arvoinen!

Rakastamisen arvoinen? Taatusti! (Pinterest)

Tee päätös – ota elämä omiin käsiisi.

Äläkä katso taaksesi.

Sillä menneisyydellä ei ole mitään merkitystä.

Tulevaisuuttakaan ei vielä ole olemassa. Siitä ei kukaan tiedä.

Ainut, mikä on, on nyt.

Ja ainut, missä asiat voivat muuttua ja parantua, on tämä hetki.

P.s. kirjoitusta inspiroi lumoava Layla Martin.

Rakkauden äärellä

Kaksi kuukautta sitten tähän aikaan jännitin hurjasti. Olin varannut juuri matkan Hollantiin Humaniversityyn kahdeksi viikoksi, ja mietin mitä puolia itsestäni tulen kohtaamaan matkan aikana. Ja vaikka olin kuullut reissun olevan intensiivinen, en silti osannut aavistaakaan, mitä kaikkea näkisin itsestäni noiden viidentoista päivän aikana.

Muistan, kuinka istuin keskellä viikkoa iltapäivällä Helsinki-Vantaan lentokentällä ja join valkoviiniä. Kaivoin repustani kynän ja vihkon, johon raapustelin tunnelmia kihelmöivin sormin. 

Kynä ja paperia: ja maailma heräsi eloon.

"Mä rakastan tätä viiniä. Rakastan, rakastan! Ehkä se on tämän reissun teema. Rakkaus."

"Mua jännittää se, etten jaksa. Tai ettei kehosta löydy voimaa. Ei mua jotenkin muu jännitä."

Ganesha tuli vastaan useamman kerran Hollannissa.

"Sellainen olo, että tämä reissu muuttaa jotain, ehkä pysyvästikin. Maailmankatsomusta, minua."

Amsterdam.

"Toivottavasti minua. Sillä rakkaus on kaikki mitä on. Se on elämä, se olen minä."


Enpä olisi voinut olla enempää oikeassa. Reissun teema oli todellakin rakkaus sen kaikissa muodoissaan. Ja mitä kaikkia suojamekanismeja meillä onkaan rakkautta vastaan! Minulle tutuin muoto on vetäytyminen pois tilanteista joko omiin oloihin ihan fyysisesti tai sitten henkisesti oman pään sisään, omaan mielikuvitusmaailmaan ja ajatuksiin, jotka eivät kosketa todellisuutta. Se on tapa vältellä tunteita ja totuutta, itseäni. Fantasiamaailmassa eläminen on ihan kivaa toisinaan. Siinä on vain se vaara, että jää oikea elämä elämättä.

Pelkoni jaksamisesta osoittautui lopulta turhaksi, kun aloin uskaltaa ilmaista ajatuksiani ja tunteitani enemmän. Mitä enemmän vetäydyin, sitä enemmän väsytti. Mutta mitä enemmän annoin tunteiden virrata meditaatioissa ja muissa aktiviteeteissa, sitä kevyemmältä kehonikin tuntui. 

Opin, että kehossani on hurja määrä energiaa, jota en käytä, vaan tukahdutan sitä vetäytymällä. Ja kun energia ei saa näkyä ja kuulua, saada muotoa, alan väsyä ja masentua.

Usein alamme rakentaa näitä mekanismeja jo lapsena, jopa sikiövaiheessa äidin tunteisiin perustuen. Ja jossain vaiheessa elämää sitä huomaakin, että kappas, mitäs nämä kaikki kerrokset ympärilläni ovatkaan ja missä minä olen. Missä on tilaa sille aidolle osalle minusta, joka on pyhä ja muuttumaton?

Paras peili on rakkaus, myötätunto, joka näkee kaiken ja antaa kaiken olla. Juuri niin kuin on. Hyvä sellaisenaan, ilman tarvetta muuttaa mitään.

Vaikka omien käytösmallien kohtaaminen tekeekin usein kipeää, se on tie ulos häkistä, jonka on itse luonut suojatakseen herkimpiä osiaan. Niiden ympärille on kasvanut naamioita, jotka kertovat koko ajan tarinaa siitä, kuka olet ja miltä elämäsi näyttää (menneisyytesi perusteella). 

Itselleni tämä sipulin kuoriminen on tuntunut usein todelliselta työltä. Olen repinyt ja riuhtonut, yrittänyt päästä jonnekin muualle ja kuvitellut elämän muuttuvan onnellisemmaksi, kun muutun paremmaksi. Matkan varrella on tullut monia hyviä muistutuksia siitä, että olen kantanut suojakuoria ihan syystäkin mukanani. Se riittää, että tulen tietoiseksi niistä, koen ja tunnen, annan niiden näkyä rakkautta vasten. Niitä ei tarvitse muuttaa, niistä ei tarvitse päästä eroon. Ei tarvitse repiä ja riuhtoa, ei tarvitse suorittaa. 

Vain huomata, tuntea, kokea. Olla. Prosessi lähtee käyntiin omaa vauhtiaan, kun et itse seiso sen tiellä.

Ja mikä parasta: sen minkä on itse luonut, sen pystyy itse purkamaan.

Kuka teki sinusta tuon naisen?

Hyvää naistenpäivää!

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden päivää.

Olen saannut useammankin kerran kuulla olevani hyvin naisellinen. Feminiininen.

Ja mä oon ollut ihan, että häh, älkää viitsikö. Naisellisuus on ollut mulle jotain hävettävää, jotain mikä ei ole hyvä juttu. Eikä todellakaan tavoittelemisen arvoista. En ole halunnut olla herkkä ja huolehtiva, vaan porras portaalta etenevä tiukkatahtoinen uraohjus. No, on tullut huomattua kantapään kautta, että olen jotain muuta, kuin aiemmin ajattelin ja halusin. 

Herkkyys on pelottavaa, piru vie!

Naiseus ja feminiininen energiahan ovat hoivaavia, läsnäolevia muotoja. Feminiinisessä energiassa asuvat intuitio, luovuus ja uudet ideat. Maskuliininen energia on suorittavampaa ja suoraviivaisempaa: se on energiaa, joka toteuttaa suunnitelmat.

Viime vuosina olen tullut selkeästi lähemmäs itseäni, enkä enää pelkää niin paljoa naiseutta itsessäni. Nykyisin näen naiseuden ja siihen liittyvät ominaisuudet positiivisina asioina, enkä enää juokse niitä karkuun. 

Intuitio - sisäisen tiedon ohjauksessa.

Aiempi kilpailuhenkisyys ja hetkestä toiseen kiirehtivä suorittaminen ovat alkaneet jäädä taakse, vaikka huomaan kyllä vanhan kelan pyörähtävän helposti soimaan korvien välissä. Pystyn nyt huomaamaan, milloin nuo vanhat mallit huutavat takaraivossa ja vaativat enemmän tekoja.

Enemmän, nopeammin, pidemmälle, veny, veny! se huutaa.

Nykyään tuo pelosta kumpuava ääni hiljenee aika nopeasti, kun sen tiedostaa ja kohtaa lämmöllä. Antaa mennä ja tulla omia aikojaan. Sekin on näemmä osa minua ainakin tietyissä tilanteissa.

Tärkeää on ollut myös se, että nykyisessä työpaikassani feminiinisiä ominaisuuksia on kiitelty. Rauhallisuus ja läsnäolo on koettu hyviksi asioiksi, jolloin olen itsekin alkanut nähdä ne eri tavalla. 

Olen alkanut nähdä näissä ominaisuuksissani hyviä puolia, jolloin ne ovat saaneet tulla valoon uudella tavalla. Kun kaikki puolet saavat tulla näkyviksi, ne saavat myös uutta happea ja elinvoimaa. Niistä alkaakin tulla kavereita, hyviä juttuja minussa.

Työkavereiden lisäksi muutkin rohkaisevat henkilöt ovat olleet tässä tärkeässä osassa. Sitä alkaa arvostaa itseään, kun näkee peilistä hyväksyntää. Jokaiselle olisi tärkeää saada kokea itsensä kokonaisena ja arvostettuna. 

Minulla on vielä rutkasti opittavaa naiseudesta ja sen mukanaan tuomasta pysähtymisen energiasta. Rauhassa odottamisesta ja uuden luomisesta intuitioon luottaen.

Mutta matka on aloitettu.

Naistenpäivän merkitys on muuttunut vuosien saatossa sen alkuperäisestä tarkoituksesta aika suuresti. Kukkapuskien ja suklaasydänten keskellä voisikin pysähtyä hetkeksi havainnoimaan itseään ja huomaamaan, millaiseksi sitä on muokkaantunut lapsuuden, kasvatuksen, kulttuurin, kaverien ja muiden läheisten vaikutuksesta. Olit sitten mies tai nainen. 

Millaisena sinä koet naiseutesi? Onko se voimavara vai kiviriippa? Oletko ollut aina sinut sen kanssa? Lukisin mielelläni tarinoitanne aiheesta, jos haluat jakaa niitä kanssani/kanssamme.

Kuohuvaa!

P.s. Työpaikalla eräs huomaavainen mies muisti naisia pullollisella kuohuvaa. Tuntui mukavalta, kiitos <3

P.p.s. Otsikko viittaa tietenkin Jipun kauniiseen kappaleeseen.

Löydä totuus sisältäsi

Sain torstaina sydäntä lämmittävää palautetta illan meditaatio-ohjauksesta, ja halusin tulla jakamaan sen teidän kanssanne. 

Rauhallisen, jännityksiä purkavan ja helppoon läsnäoloon tähtäävän tunnin jälkeen ohjattavana ollut nainen kiitteli tunnin kulkua ja sanoi pitävänsä siitä, ettei näihin meditaatioihin sisälly puheita jumaluudesta tai muita rituaaleja. 

Palaute oli juuri sellaista, millaiseksi olen tunnit halunnut luoda: käytännönläheisiksi, joille on matala kynnys osallistua. Ei jumalia, ei enkeleitä, vaan hiljentymistä itsensä äärelle.

Näillä tunneilla ei siis lausuta mantroja, eikä mennä kovin syvälle energian maailmaan tai chakrajärjestelmiin, vaan lähdetään liikkeelle kehollisesta läsnäolosta. Ensin pysähdytään havainnoimaan aisteja ja kehon asentoa, sen jälkeen hengitellään syviä, kehoa pehmentäviä hengityksiä, lämmittäviä hengityksiä ja tehdään muutamia erilaisia liikkeitä, jotka valmistelevat kehoa varsinaiseen meditaatioon. 

Hiljentymisen aikana ohjaan huomiota hengitykseen ja kehoon. Harjoitus on erilainen jokaisella kerralla, mitään valmista kaavaa ei ole, ja varsinkin tunnin loppupuolisko muokkautuu aina osallistujiensa näköiseksi.

Ohjattavan antama palaute tuntui erityisen hyvältä, koska meditaatiot koetaan usein kummalliseksi hyminäksi lootusasennossa mantrojen soidessa taustalla. Minulla ei ole mitään erilaisia traditioita vastaan, mutta tätä aihetta voi lähestyä toiseltakin kantilta. Ehkä enemmän suomalaiseen mielenmaisemaan sopivammalta kantilta. Mietin, onko hiljentymisestä mitään hyötyä, jos se ei tuo lisäarvoa arkeen ja kosketa harjoittajaansa jostain syvemmältä..?

Ja miten voi päästä kosketuksiin itsensä kanssa, jos totuutta tarjoillaan ulkopuolelta? Jokainen löytää lopulta totuuden sisältään, oli se millainen tahansa. Totuus löytyy ainoastaan menemällä itseään kohti, ei kurottamalla johonkin ulkopuolelta tulevaan. Ohjaaja voi vain auttaa tässä, ei tarjota valmiita ratkaisuja.

Jokaisen polku on erilainen, ja totuus... Se on tuolla jossain, kuten me 90-luvun lapset muistamme. 

                                                              Totuus on sinussa. 

Hengitys - tie itsesi luo. (Pinterest)

Kivulias muutos

Muutos. 

Makustelin tätä tuttua sanaa tänään joogamatolla. Jossain vaiheessa hikistä asanasarjaa ajatus muutoksesta pompsahti mieleeni, ja ilmeisesti ajatus muodostuu nyt joukoksi sanoja.

Muutoksen läpikäyminen ei ole minulle varsinaisesti uusi juttu. Se on nostanut päätään jo muutamia vuosia sitten ja edennyt toisinaan intensiivisemmin, toisinaan taas tuskastuttavan hitaasti.

Muutoksen tekeminen ei ole ikinä helppoa. Ehkä sen todistaa jo se, että sydänkohtauksen jälkeen vain 17 prosenttia muuttaa elintapojaan, vaikka lääkäri on sanonut, että muuten lähtee henki.

Hidastaelamaa.fi

Miksi muuttuminen on niin vaikeaa? Koska kun minä muutun, kaikki muuttuu. Kuten aiemmin kirjoitin, prosessit kulkevat aina sisältä ulos.

Muutos pelottaa. Ainakin minua se pelottaa hirveästi. Mitä muut sanovat? Mitä jos ne ei enää tykkääkään musta? Ikäväkseni olen huomannut, ettei muutosta voi toteuttaa siten, että kuorii vain kermat kakun päältä käyden läpi vain mukavalta tuntuvia asioita. 

Mitä paremmin olen läsnä itselleni ja koen, mitä minussa tapahtuu, sitä enemmän olen huomannut itsessäni valtavan muutosvastarinnan. Se ilmenee käsittämättömänä pelkona, aivan kuin valtava seinä nousisi vastaan ja ajattelen että ei, en mä voikaan astua tänne. Samaan aikaan haluaisin hirveästi olla jo siellä: perillä, eheä ja onnellinen oman näköisessä elämässäni. Pelottaa, että se kaikki, jota itsessäni piilottelen, niin lämmintä kuin viileääkin, on vain liikaa kestettäväksi – jollekin muulle.

Järjetön ajatus. Ja silti niin valitettavan totta monelle.

<3

Havahduin tähän ajatukseen jokin aika sitten erään kurssin jälkimaininkeina. Heti kurssin alussa sanoin, etten jaksa enää yrittää olla jotain muuta kuin olen, enkä jaksa enää piilotella itseäni, niitä ominaisuuksia, jotka ovat totta minussa. Sen myötä ymmärsin, että jos haluan muuttua ja kasvaa omaksi itsekseni, en voi sivuuttaa piirteitä, jotka koen käytöksessäni hävettäväksi tai heikkoudeksi, kuten esimerkiksi liiallisen kiltteyden. Eikä muutos tapahdu siten, että kohauttaa olkiaan ja toteaa, että ok, en enää toimi noin, enää en kanna vastuuta muiden tunteista ja varo suututtamasta ketään.

Mitäpä jos antaisin noiden noloilta tuntuvien mielen rakenteiden nousta pintaan, jos en työntäisikään niitä pois, vaan antaisin niiden olla ja mennä? Se, että kamppailee itseään vastaan, ei voi olla hyväksi.

Pinterest

Miten voi tulla tietoiseksi itsestään, jos koko ajan yrittää olla jotain muuta kuin on? Oli se sitten sisäisen kritisoijan mielestä miten hävettävää tahansa.

Jos olisikin ihan ok sanoa, että en ole tällä hetkellä hirveän onnellinen, vaikka kaikki onkin ulkoisesti ihan hyvin? 

Ja miten mä saan selville, kuka mä oon, jos yritän koko ajan olla jotain?

Tule kokeilemaan meditaatiota

Moiiiiii <3

Hei, jos haluat, niin olet lämpimästi tervetullut kokeilemaan meditaatiota. Järjestän ohjattuja meditaatiotilaisuuksia Helsingissä Etelä-Haagassa kevään mittaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Joten laita meiliä, jos haluat tulla mukaan :-)

Näissä tilaisuuksissa ei tosiaan tarvitse hymistä lootusasennossa, vaikka siinäkään ei ole mitään väärää. Harrastan kyllä tuollaisiakin meditaatioita, mutta nämä harjoitukset haluan pitää käytännönläheisinä ja sopivan arkisina, joihin on helppo ja matala kynnys osallistua.

Kysy, jos jokin askarruttaa. 

“Silence is a source of great strength.” Lao (Pinterest)

Hiljenny itsesi äärelle

Tervetuloa tutustumaan hiljentymiseen ja harjoittelemaan läsnäoloa ohjattujen meditaatioiden avulla. Aihetta lähestytään helpoilla ja käytännönläheisillä harjoituksilla, joiden avulla on mahdollista hiljentyä ja rauhoittua itsensä äärelle uudella tavalla.

Meditaation avulla voit saada selkeyttä ja uutta näkemystä arkeen, sekä oppia kohtaamaan tunteesi lempeällä hyväksynnällä.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan juuri sellaisena kuin olet. Pukeudu rentoihin vaatteisiin, joissa sinun on helppo hengittää ja liikkua.

Tilaisuuksia järjestetään kevään aikana Etelä-Haagassa seurakunnan nuorisotalo Tönössä (Kauppalankuja 7) torstaisin tai viikonloppuisin. Meditaatioharjoitukset kestävät noin tunnin, jonka jälkeen on mahdollista jakaa kokemuksiaan keskustelun merkeissä.

Osallistuminen on maksutonta.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: sarianne.tahtivaara @ gmail.com

Elämä tapahtuu joogamatolla

Tänään joogatunnilla kirkastui jälleen se oivallus, että keho on rutkasti viisaampi kuin harhaileva mieli. Ja miten turhauttavaa on tajuta, että helpommallakin voisi päästä, jos osaisi päästää irti.

Niin, päästää irti.

Nuo kaksi sanaa muodostavat kehotuksen, jonka kuulee usein joogaopettajan suusta. Sitä kuulee myös meditaatioissa, henkisillä luennoilla, kursseilla ja monissa muissa yhteyksissä.

Mutta mitä se todella tarkoittaa? 

Ne hetket, jolloin tajuaa päästäneensä irti, luopuneensa kontrollista, ovat havahduttavia. Ne saattavat olla hetkiä, jolloin on uskaltanut päästää itsensä vapaaksi ja kokenut kehossa myllertävät tunteet todellisina. Hetkiä, kun ymmärtää, ettei tarkoitus ole elää täydellisesti, vaan täydesti.

Tai hetkiä, jolloin tajuaa vääntävänsä kehoaan joogatunnilla asanaan, johon se ei pysty. Kun alkaa löytää oman hengityksensä rytmiä, kontrollin rajat alkavat piirtyä näkyviin.

Pinterest.

Sitten sitä miettii, että miksi ihmeessä yritän vääntää itseäni väkisin asentoon, joka ennemmin rikkoo kehoani kuin parantaa sitä? Miksi en uskalla hengittää ja antaa kehon elää hengityksen tahdissa – niin arjessa kuin joogassakin? Miksi olen oppinut elämään niin, että tärkeää on se miltä näyttää, ei se miltä tuntuu?

Ja hiljalleen, monien toistojen kautta, alkaa päästää irti. Hengittää omaan tahtiinsa, kuuntelee ja kunnioittaa kehon viestejä, kuulee oman äänensä.

Tekee asiat omalla tavallaan. Ei repimällä ja riuhtomalla, vaan lempeydellä ja hyväksynnällä.

Tänään tajusin, että joogamatolla tapahtuva harjoitus kertoo minusta oikeastaan kaiken tarpeellisen. Sen, miten yritän vanhasta muistista ostaa ulkopuolisten hyväksyntää suorittamalla, yrittämällä olla mahdollisimman hyvä, mahdollisimman nopeasti. Tekemällä asioita, jotka eivät tunnu hyvältä. Sitä yrittää tehdä vaikutuksen johonkin auktoriteettiin, että katso katso, mä pystyn tähän, että mä väännän itseni vaikka solmuun, jos saan sillä ostettua hyväksyntää ja hyvää mieltä.

Kuva: Pinterest

Ei siis ihme, että harjoitteluni astangajoogan parissa kaatui pian omaan mahdottomuuteensa. Astanga on fyysisesti niin vaativaa, että keho ei kestä jatkuvaa rajojensa ylittämistä.

Ja aivan kuten elämässä, myös joogamatolla on opittava seisomaan tasapainossa, ennen kuin pystyy irrottamaan toisen jalan maasta. Ja aivan kuten joogamatolla, myös elämässä on muistettava se, ettei voi elää muiden mieliksi.

Yhden asian yritän viedä käytäntöön tämänpäiväisestä harjoituksesta: armollisuuden. Yritän muistuttaa, että on ihan ok olla matkalla. Polkua tallaamassa.

Ja erään viisaan ihmisen sanoin yritän muistuttaa itseäni, että I'm not there yet. Ja että se on ihan ok.