Mihin aika katosi?
Siitä on nimittäin aikaa, kun olen kirjoittanut tänne viimeksi. Loppuvuosi oli tietyllä tavalla aika rankka. Emotionaalisesti olin välillä aivan hajalla ja meinasin pakahtua yksinäisyyden tunteisiin. Olin marraskuun alusta loppiaiseen saakka enemmän tai vähemmän flunssainen, vatsaa särki, enkä halunnut avata konetta enää työpäivien jälkeen. Ja vielä vähemmän halusin tulla purkamaan tänne epäselviä ajatuksia, joista en itsekään saanut otetta.
Mua on myös ahdistanut ajatus, että pitäisi pistää itsensä niin sanotusti likoon tätä blogia kirjoittaessa. Jotenkin olen/olin asettanut itselleni tietynlaisia uskomuksia ja rajoituksia siitä, millainen on a) henkinen ihminen b) bloggaaja.
Nyt tuntuu siltä, että hengähdystauko teki hyvää. Se tuli tarpeeseen. Nyt myös tuntuu siltä, että se mitä haluan täällä tulevaisuudessa jakaa, on ajatuksia ihmisyydestä. Että miten kohdata toiset, uskaltaa olla läsnä haavoittuvana itsenään ja riisua panssarinsa toisen edessä? Avoimena ja herkkänä.
Näissä asioissa on itsellänikin oppimista. Varsinkin siinä, miten ihmisyys ja läsnäolo näkyvät arjessa. Miten voi olla tosi itselleen ja kohdella muita arvostavasti? Miten ottaa vastuun omista tunteistaan, mielipiteistään ja arvoistaan, ja samalla levätä itsessään ja antaa muiden kantaa itsensä?
Miten pysyä pehmeänä ja vastaanottavaisena, mutta muistaa silti omat rajansa?
