Välillä tuntuu, että tukehdun kaikkiin henkisiin valmentajiin, life coacheihin, enkeliterapioihin ja muuhun. Mietin vaan, mihin on jäänyt terve järki ja luottamus itseen?
Mulla ei sinänsä ole mitään new age -hihhulointia vastaan mitään (vaikka onkin, heh), mutta minua se ei ole onnistunut puhuttelemaan. Olen toki itsekin kulkenut sen tien, on pitänyt kokeilla josko enkelit puhuisivat tai henkioppaat tulisivat viitoittamaan tulevaisuuden valintoja. Olen yrittänyt manifestoida Salaisuus-kirjan opeilla itselleni rakkautta, rahaa, onnea ja menestystä. Ei ole näkynyt ;-)
Mutta kuten aiemmin kirjoitin, onko se mitä haluamme meille hyväksi? Haluammeko aitoja asioita? Olisin varmasti aivan sietämätön ihminen ja entistä onnettomampi, jos olisin saanut nuo asiat, joiden avulla luulin saavuttavani onnellisuuden.
Mietityttää, että miksi ihminen haluaa vastauksia ulkopuoleltaan? Mikä ajaa meditoimaan enkelien nimiä iltamyöhään sängyssään ja ajattelemaan, että kaikki hyvä elämässä tuleekin enkelien antamana? Se on omituista. Että tilaa tässä nyt enkeliltä parkkipaikka! Ennemmin voisi opetella luottamaan siihen kuuluisaan sisäiseen ääneen, jota usein intuitioksikin kutsutaan.
Miksi henkisyys halutaan mystifioida enkeleiksi ja ennustajiksi? Minulle henkisyys on itsetuntemusta; itseensä tutustumista, elämään opettelemista ja oman kutsumuksen etsimistä. Se ei koskaan tule ulkopuolelta – vastauksia et saa lopulta mistään muualta, kuin itseäsi kuuntelemalla.
Mietin hetken tämän kirjoittamista, että kaivanko tässä itselleni kuoppaa, kun itsekin olen energiahoitaja. Ehken kuitenkaan, sillä energia on ollut aina ja tulee aina olemaan. Sitä välittääkseen tai vastaanottaakseen ei tarvitse uskoa mihinkään. Ei tarvitse ajatella positiivisesti tai kutsua enkeleitä. Voi vaan olla ja tutustua siihen, mitä energia saa aikaan, mitä elämä nostaa esiin.
Jossain vaiheessa meille jokaiselle tulee se hetki, jolloin on otettava vastuu itsestä. Silloin saattaa tulla vaiheita, jolloin itketään räkä poskella monta iltaa putkeen ja lähdetään syventämään itsetuntemusta. Syleillään varjoja, mutta kyseenalaistetaan niiden tarpeellisuus.
Intuitio on tässä hyvä kaveri, ja totta kai myös osaava intuitiivinen näkijä voi olla avuksi haastavissa elämäntilanteissa. Parhaimmillaan näkijä toimiikin lähinnä peilinä nostaen esiin niitä asioita, jotka asiakkaan on tärkeää nähdä. Mutta siltikään vastauksia ei voi antaa kukaan ulkopuolelta. Toisinaan intuitioni on veitsenterävä, toisinaan en meinaa kuulla sen ääntä kaiken kohinan seasta.
Toisaalta ymmärrän, miksi esimerkiksi enkelit ovat nyt niin suosittuja. Ehkä se kuvastaa muutenkin tätä aikaa, kun ulkopuolelta tulevien vaatimusten määrä on valtava. Silloin alkaa helposti kuunnella ulkoa tulevia vaatimuksia, mutta alkaa myös ottaa sieltä tulevia neuvoja. Viisasta?
Voihan olla, että usko henkimaailman olentoihin antaa jollekin tarvittavan sysäyksen lähteä tekemään matkaa itseensä. Minusta usein vaan tuntuu siltä, että positiiviseen ajatteluun ja enkeleihin tarrautuneet ihmiset leijuvat jossain sfääreissä. Ettei heihin saa otetta, koska vaikeita kokemuksia ja niiden aiheuttamia tunteita ei haluta sallia. Olen käynyt saman tien läpi. Pienemmässä mittakaavassa varmaankin, mutta kuitenkin.
Vastuuta itsestä, sitä peräänkuulutan. Sellaista luottoa itseen, että jos joku tulee sanomaan, että oot kuules sellainen tähti-ihminen ja indigolapsi, ettet ihan purematta niele. Tai jos joku kirjoittaa, että pari seuraavaa päivää voi olla sisäistä myllerrystä, koska tähtiportit ja galaksit avautuvat ja leijona siirtyy vesimieheen, niin mieti vielä.
Koska se myllerrys tulee aina sisältä. Ei koskaan ulkoa.
P.s. Astrologiaa en tarkoita dissata, päinvastoin! Se voi toimia hyvänä porttina itsetuntemukseen. Mutta silloin, kun arkisia (ja jatkuvia) tunnekuohuja aletaan selittää tähtiporttien avautumisella, silloin mennään metsään.
