Kivulias muutos

Muutos. 

Makustelin tätä tuttua sanaa tänään joogamatolla. Jossain vaiheessa hikistä asanasarjaa ajatus muutoksesta pompsahti mieleeni, ja ilmeisesti ajatus muodostuu nyt joukoksi sanoja.

Muutoksen läpikäyminen ei ole minulle varsinaisesti uusi juttu. Se on nostanut päätään jo muutamia vuosia sitten ja edennyt toisinaan intensiivisemmin, toisinaan taas tuskastuttavan hitaasti.

Muutoksen tekeminen ei ole ikinä helppoa. Ehkä sen todistaa jo se, että sydänkohtauksen jälkeen vain 17 prosenttia muuttaa elintapojaan, vaikka lääkäri on sanonut, että muuten lähtee henki.

Hidastaelamaa.fi

Miksi muuttuminen on niin vaikeaa? Koska kun minä muutun, kaikki muuttuu. Kuten aiemmin kirjoitin, prosessit kulkevat aina sisältä ulos.

Muutos pelottaa. Ainakin minua se pelottaa hirveästi. Mitä muut sanovat? Mitä jos ne ei enää tykkääkään musta? Ikäväkseni olen huomannut, ettei muutosta voi toteuttaa siten, että kuorii vain kermat kakun päältä käyden läpi vain mukavalta tuntuvia asioita. 

Mitä paremmin olen läsnä itselleni ja koen, mitä minussa tapahtuu, sitä enemmän olen huomannut itsessäni valtavan muutosvastarinnan. Se ilmenee käsittämättömänä pelkona, aivan kuin valtava seinä nousisi vastaan ja ajattelen että ei, en mä voikaan astua tänne. Samaan aikaan haluaisin hirveästi olla jo siellä: perillä, eheä ja onnellinen oman näköisessä elämässäni. Pelottaa, että se kaikki, jota itsessäni piilottelen, niin lämmintä kuin viileääkin, on vain liikaa kestettäväksi – jollekin muulle.

Järjetön ajatus. Ja silti niin valitettavan totta monelle.

<3

Havahduin tähän ajatukseen jokin aika sitten erään kurssin jälkimaininkeina. Heti kurssin alussa sanoin, etten jaksa enää yrittää olla jotain muuta kuin olen, enkä jaksa enää piilotella itseäni, niitä ominaisuuksia, jotka ovat totta minussa. Sen myötä ymmärsin, että jos haluan muuttua ja kasvaa omaksi itsekseni, en voi sivuuttaa piirteitä, jotka koen käytöksessäni hävettäväksi tai heikkoudeksi, kuten esimerkiksi liiallisen kiltteyden. Eikä muutos tapahdu siten, että kohauttaa olkiaan ja toteaa, että ok, en enää toimi noin, enää en kanna vastuuta muiden tunteista ja varo suututtamasta ketään.

Mitäpä jos antaisin noiden noloilta tuntuvien mielen rakenteiden nousta pintaan, jos en työntäisikään niitä pois, vaan antaisin niiden olla ja mennä? Se, että kamppailee itseään vastaan, ei voi olla hyväksi.

Pinterest

Miten voi tulla tietoiseksi itsestään, jos koko ajan yrittää olla jotain muuta kuin on? Oli se sitten sisäisen kritisoijan mielestä miten hävettävää tahansa.

Jos olisikin ihan ok sanoa, että en ole tällä hetkellä hirveän onnellinen, vaikka kaikki onkin ulkoisesti ihan hyvin? 

Ja miten mä saan selville, kuka mä oon, jos yritän koko ajan olla jotain?

Tule kokeilemaan meditaatiota

Moiiiiii <3

Hei, jos haluat, niin olet lämpimästi tervetullut kokeilemaan meditaatiota. Järjestän ohjattuja meditaatiotilaisuuksia Helsingissä Etelä-Haagassa kevään mittaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Joten laita meiliä, jos haluat tulla mukaan :-)

Näissä tilaisuuksissa ei tosiaan tarvitse hymistä lootusasennossa, vaikka siinäkään ei ole mitään väärää. Harrastan kyllä tuollaisiakin meditaatioita, mutta nämä harjoitukset haluan pitää käytännönläheisinä ja sopivan arkisina, joihin on helppo ja matala kynnys osallistua.

Kysy, jos jokin askarruttaa. 

“Silence is a source of great strength.” Lao (Pinterest)

Hiljenny itsesi äärelle

Tervetuloa tutustumaan hiljentymiseen ja harjoittelemaan läsnäoloa ohjattujen meditaatioiden avulla. Aihetta lähestytään helpoilla ja käytännönläheisillä harjoituksilla, joiden avulla on mahdollista hiljentyä ja rauhoittua itsensä äärelle uudella tavalla.

Meditaation avulla voit saada selkeyttä ja uutta näkemystä arkeen, sekä oppia kohtaamaan tunteesi lempeällä hyväksynnällä.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan juuri sellaisena kuin olet. Pukeudu rentoihin vaatteisiin, joissa sinun on helppo hengittää ja liikkua.

Tilaisuuksia järjestetään kevään aikana Etelä-Haagassa seurakunnan nuorisotalo Tönössä (Kauppalankuja 7) torstaisin tai viikonloppuisin. Meditaatioharjoitukset kestävät noin tunnin, jonka jälkeen on mahdollista jakaa kokemuksiaan keskustelun merkeissä.

Osallistuminen on maksutonta.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: sarianne.tahtivaara @ gmail.com

Elämä tapahtuu joogamatolla

Tänään joogatunnilla kirkastui jälleen se oivallus, että keho on rutkasti viisaampi kuin harhaileva mieli. Ja miten turhauttavaa on tajuta, että helpommallakin voisi päästä, jos osaisi päästää irti.

Niin, päästää irti.

Nuo kaksi sanaa muodostavat kehotuksen, jonka kuulee usein joogaopettajan suusta. Sitä kuulee myös meditaatioissa, henkisillä luennoilla, kursseilla ja monissa muissa yhteyksissä.

Mutta mitä se todella tarkoittaa? 

Ne hetket, jolloin tajuaa päästäneensä irti, luopuneensa kontrollista, ovat havahduttavia. Ne saattavat olla hetkiä, jolloin on uskaltanut päästää itsensä vapaaksi ja kokenut kehossa myllertävät tunteet todellisina. Hetkiä, kun ymmärtää, ettei tarkoitus ole elää täydellisesti, vaan täydesti.

Tai hetkiä, jolloin tajuaa vääntävänsä kehoaan joogatunnilla asanaan, johon se ei pysty. Kun alkaa löytää oman hengityksensä rytmiä, kontrollin rajat alkavat piirtyä näkyviin.

Pinterest.

Sitten sitä miettii, että miksi ihmeessä yritän vääntää itseäni väkisin asentoon, joka ennemmin rikkoo kehoani kuin parantaa sitä? Miksi en uskalla hengittää ja antaa kehon elää hengityksen tahdissa – niin arjessa kuin joogassakin? Miksi olen oppinut elämään niin, että tärkeää on se miltä näyttää, ei se miltä tuntuu?

Ja hiljalleen, monien toistojen kautta, alkaa päästää irti. Hengittää omaan tahtiinsa, kuuntelee ja kunnioittaa kehon viestejä, kuulee oman äänensä.

Tekee asiat omalla tavallaan. Ei repimällä ja riuhtomalla, vaan lempeydellä ja hyväksynnällä.

Tänään tajusin, että joogamatolla tapahtuva harjoitus kertoo minusta oikeastaan kaiken tarpeellisen. Sen, miten yritän vanhasta muistista ostaa ulkopuolisten hyväksyntää suorittamalla, yrittämällä olla mahdollisimman hyvä, mahdollisimman nopeasti. Tekemällä asioita, jotka eivät tunnu hyvältä. Sitä yrittää tehdä vaikutuksen johonkin auktoriteettiin, että katso katso, mä pystyn tähän, että mä väännän itseni vaikka solmuun, jos saan sillä ostettua hyväksyntää ja hyvää mieltä.

Kuva: Pinterest

Ei siis ihme, että harjoitteluni astangajoogan parissa kaatui pian omaan mahdottomuuteensa. Astanga on fyysisesti niin vaativaa, että keho ei kestä jatkuvaa rajojensa ylittämistä.

Ja aivan kuten elämässä, myös joogamatolla on opittava seisomaan tasapainossa, ennen kuin pystyy irrottamaan toisen jalan maasta. Ja aivan kuten joogamatolla, myös elämässä on muistettava se, ettei voi elää muiden mieliksi.

Yhden asian yritän viedä käytäntöön tämänpäiväisestä harjoituksesta: armollisuuden. Yritän muistuttaa, että on ihan ok olla matkalla. Polkua tallaamassa.

Ja erään viisaan ihmisen sanoin yritän muistuttaa itseäni, että I'm not there yet. Ja että se on ihan ok.

Kuka kertoo tarinaasi?

Silloin, kun aloittelin meditoimaan, odotin sen olevan jotakin mystistä. Jostain – varmaankin netin syövereistä lukemalla – olin saanut sen kuvan, että meditoimisessa olisi kyse jonkin tavoittelemisesta. Ajattelin, että olisi olemassa jokin mystinen sisäinen ääni, joka tulisi paikalle kertomaan, mitä minun tulisi tehdä, kun oikein pinnistelisin. 

Ei tullut sisäistä ääntä, tuli vain loputtomia ajatuksia: turhia, hirveitä, kauhistuttavia, hävettäviä, noloja, suloisia, rakkaudellisia, lämpimiä, havahduttavia. Mutta ennen kaikkea ajatuksia, ja sellaista mielen huttua, joka erotti minut nykyhetkestä. Oliko niiden laadulla lopulta mitään väliä? Ei. Ne olivat vain jotain, mitä mieleni oli oppinut toistamaan. 

Aluksi jäin ajatuksiin kiinni, turhauduin ja syyllistin itseäni. Miten en pysty hallitsemaan edes ajatuksiani, tuskailin.

Muistan vieläkin ensimmäisen ohjatun meditaation, johon osallistuin. Kyyneleet vierivät poskilleni silkasta liikutuksesta. 

Kiitollisuudesta.

Valloittavasti valtoimenaan.

Vihdoin sain jonkinlaisen kosketuksen itseeni ja läsnäoloon ja siihen, kuka olen näiden kaikkien ajatusten, rakenteiden ja uskomusten alla. Silloin mieleeni jäi itämään jokin siemen siitä, mitä meditaatio todella on. Minulle se on, ainakin tällä hetkellä, eniten hiljentymistä ja läsnäoloa. Se on sitä, että hyväksyy nykyhetken ja haluaa olla läsnä siinä, mitä juuri nyt tapahtuu. 

Ymmärsin, ettei kyse ole ajatusten hallitsemisesta, vaan irtipäästämisestä. Jos mielessä liikkuu jopa 60 000 ajatusta päivittäin, miten niitä voisi hallita? Mutta jos päästääkin lempeästi irti ja ohjaa havaintonsa takaisin aisteihin, ja kehoon, joka on aina läsnä, liikahtaa kohti ominta olemustaan.

Toisinaan läsnäolon kautta pääsee kiinni tuskaan, joka on odottanut vapautumista vuosia. Toisinaan taas meditaatio on lempeää keinutusta, kiitollisuuden kyyneleitä poskipäillä.

#zenmoment

Ja matkasi jossain vaiheessa saatatkin huomata, että Helsingin keskusta lauantaina keskipäivällä onkin yllättävän hiljainen. Puheensorinaa siellä täällä, lumen päällä narskuvia kenkiä, autojen ääniä ja raitiovaunujen kolinaa. 

Mutta se olkapäällä istunut tarinankertoja – se on poissa, ja otsassa velloneiden ajatusten tilalla pelkkää tyhjää. Tilaa intuitiolle, tilaa jollekin aidolle.

                                           Om Namah Shivaya