Elämä tapahtuu joogamatolla

Tänään joogatunnilla kirkastui jälleen se oivallus, että keho on rutkasti viisaampi kuin harhaileva mieli. Ja miten turhauttavaa on tajuta, että helpommallakin voisi päästä, jos osaisi päästää irti.

Niin, päästää irti.

Nuo kaksi sanaa muodostavat kehotuksen, jonka kuulee usein joogaopettajan suusta. Sitä kuulee myös meditaatioissa, henkisillä luennoilla, kursseilla ja monissa muissa yhteyksissä.

Mutta mitä se todella tarkoittaa? 

Ne hetket, jolloin tajuaa päästäneensä irti, luopuneensa kontrollista, ovat havahduttavia. Ne saattavat olla hetkiä, jolloin on uskaltanut päästää itsensä vapaaksi ja kokenut kehossa myllertävät tunteet todellisina. Hetkiä, kun ymmärtää, ettei tarkoitus ole elää täydellisesti, vaan täydesti.

Tai hetkiä, jolloin tajuaa vääntävänsä kehoaan joogatunnilla asanaan, johon se ei pysty. Kun alkaa löytää oman hengityksensä rytmiä, kontrollin rajat alkavat piirtyä näkyviin.

Pinterest.

Sitten sitä miettii, että miksi ihmeessä yritän vääntää itseäni väkisin asentoon, joka ennemmin rikkoo kehoani kuin parantaa sitä? Miksi en uskalla hengittää ja antaa kehon elää hengityksen tahdissa – niin arjessa kuin joogassakin? Miksi olen oppinut elämään niin, että tärkeää on se miltä näyttää, ei se miltä tuntuu?

Ja hiljalleen, monien toistojen kautta, alkaa päästää irti. Hengittää omaan tahtiinsa, kuuntelee ja kunnioittaa kehon viestejä, kuulee oman äänensä.

Tekee asiat omalla tavallaan. Ei repimällä ja riuhtomalla, vaan lempeydellä ja hyväksynnällä.

Tänään tajusin, että joogamatolla tapahtuva harjoitus kertoo minusta oikeastaan kaiken tarpeellisen. Sen, miten yritän vanhasta muistista ostaa ulkopuolisten hyväksyntää suorittamalla, yrittämällä olla mahdollisimman hyvä, mahdollisimman nopeasti. Tekemällä asioita, jotka eivät tunnu hyvältä. Sitä yrittää tehdä vaikutuksen johonkin auktoriteettiin, että katso katso, mä pystyn tähän, että mä väännän itseni vaikka solmuun, jos saan sillä ostettua hyväksyntää ja hyvää mieltä.

Kuva: Pinterest

Ei siis ihme, että harjoitteluni astangajoogan parissa kaatui pian omaan mahdottomuuteensa. Astanga on fyysisesti niin vaativaa, että keho ei kestä jatkuvaa rajojensa ylittämistä.

Ja aivan kuten elämässä, myös joogamatolla on opittava seisomaan tasapainossa, ennen kuin pystyy irrottamaan toisen jalan maasta. Ja aivan kuten joogamatolla, myös elämässä on muistettava se, ettei voi elää muiden mieliksi.

Yhden asian yritän viedä käytäntöön tämänpäiväisestä harjoituksesta: armollisuuden. Yritän muistuttaa, että on ihan ok olla matkalla. Polkua tallaamassa.

Ja erään viisaan ihmisen sanoin yritän muistuttaa itseäni, että I'm not there yet. Ja että se on ihan ok.