Rauhallisen, jännityksiä purkavan ja helppoon läsnäoloon tähtäävän tunnin jälkeen ohjattavana ollut nainen kiitteli tunnin kulkua ja sanoi pitävänsä siitä, ettei näihin meditaatioihin sisälly puheita jumaluudesta tai muita rituaaleja.
Palaute oli juuri sellaista, millaiseksi olen tunnit halunnut luoda: käytännönläheisiksi, joille on matala kynnys osallistua. Ei jumalia, ei enkeleitä, vaan hiljentymistä itsensä äärelle.
Näillä tunneilla ei siis lausuta mantroja, eikä mennä kovin syvälle energian maailmaan tai chakrajärjestelmiin, vaan lähdetään liikkeelle kehollisesta läsnäolosta. Ensin pysähdytään havainnoimaan aisteja ja kehon asentoa, sen jälkeen hengitellään syviä, kehoa pehmentäviä hengityksiä, lämmittäviä hengityksiä ja tehdään muutamia erilaisia liikkeitä, jotka valmistelevat kehoa varsinaiseen meditaatioon.
Hiljentymisen aikana ohjaan huomiota hengitykseen ja kehoon. Harjoitus on erilainen jokaisella kerralla, mitään valmista kaavaa ei ole, ja varsinkin tunnin loppupuolisko muokkautuu aina osallistujiensa näköiseksi.
Ohjattavan antama palaute tuntui erityisen hyvältä, koska meditaatiot koetaan usein kummalliseksi hyminäksi lootusasennossa mantrojen soidessa taustalla. Minulla ei ole mitään erilaisia traditioita vastaan, mutta tätä aihetta voi lähestyä toiseltakin kantilta. Ehkä enemmän suomalaiseen mielenmaisemaan sopivammalta kantilta. Mietin, onko hiljentymisestä mitään hyötyä, jos se ei tuo lisäarvoa arkeen ja kosketa harjoittajaansa jostain syvemmältä..?
Ja miten voi päästä kosketuksiin itsensä kanssa, jos totuutta tarjoillaan ulkopuolelta? Jokainen löytää lopulta totuuden sisältään, oli se millainen tahansa. Totuus löytyy ainoastaan menemällä itseään kohti, ei kurottamalla johonkin ulkopuolelta tulevaan. Ohjaaja voi vain auttaa tässä, ei tarjota valmiita ratkaisuja.
Jokaisen polku on erilainen, ja totuus... Se on tuolla jossain, kuten me 90-luvun lapset muistamme.
Totuus on sinussa.
 |
| Hengitys - tie itsesi luo. (Pinterest) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti